Juniorivalmennusryhmät (kausi 2025–2026)

West Tennis käynnistää juniorivalmennuksen Rosegardenin uusissa hulppeissa tiloissa syksyllä 2025. Toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki lapset ja nuoret ikään ja pelikokemukseen katsomatta. Westin junioritoiminnan lähtökohdat ja tavoitteet ovat hyvin samankaltaiset kuin yhteistyöseura HVS-Tenniksessä. 

Haluamme tarjota tenniksestä kaikille lapsille ja nuorille loistavan ja toivottavasti elinikäisen harrastuksen, missä mukavalla tavalla turvallisessa ympäristössä harjoitellaan tennistaitoja. Tavoitteenamme on kehittää West Tenniksestä yhteisö, missä jokainen nuori viihtyy ja pystyy harrastamaan tennistä itselleen sopivalla tavalla ja tasolla.

Tennis on peli ja haluamme avata jokaiselle juniorille tien pelin maailmaan. Pelin hallitseminen koostuu havaintomotoristen taitojen, päätöksentekotaitojen, lajitekniikan ja fyysisten ominaisuuksien muodostamasta kokonaisuudesta. Nämä tekijät ohjaavat myös valmennustoimintaamme. 

U10

Tenniksen lajitaitojen pohjana ovat motoriset perustaidot. U10-toiminnassa tennistaitojen harjoittelu linkittyy hyvin vahvasti motoristen taitojen harjoitteluun. Lisäksi sosiaaliset taidot ja niiden harjoittelu ovat tärkeässä roolissa: vaikka tennis on yksilölaji, tapahtuu harjoittelu ryhmissä ja parityöskentely on tärkein harjoitusmuoto. Tärkeä osa kehittymistä tenniksessä ovat erilaiset pelitapahtumat. Näistä mahdollisuuksista informoidaan lisää vielä ennen syyskauden alkua. 

4–8-vuotiaille syksyllä:

7–10-vuotiaille syksyllä:

Ryhmät tehdään huomioiden pelaajien ikä ja taso.

U18

Tarjoamme junioreille mahdollisuuden aloittaa uuden loistavan harrastuksen myös yli 10-vuotiaina tai syventää jo olemassa olevia tennistaitoja. Tavoite on luoda ryhmiä myös tavoitteellisesti tennikseen suuntautuville. Suositus yli 10-vuotiaille on 2 harjoituskertaa viikossa: näin kehittyminen harrastuksessa on huomattavasti vauhdikkaampaa ja sosiaalinen kiinnittyminen lajiin helpompaa.

Uskomme, että tavoitteellisuuden ja pelaamisen kautta lajista saa enemmän irti ja tavoitteenamme onkin saada jokainen U18-pelaaja ainakin kokeilemaan pelaamista kauden aikana. 

U18-toiminta syksyllä: