Lasten minikurssit syksyllä 2026 (s.2018-2022), Rosegerden

190,00 €

Minitennis-kurssit 2018–2022 syntyneille

Haluatko kokeilla tennistä sitoutumatta koko kaudeksi? West Tennis järjestää syksyllä 2026 kahdeksan kerran minitenniskursseja 4–8-vuotiaille lapsille.

Pelaajat jaetaan taitotason mukaan ryhmiin, joten mukaan voi tulla myös täysin uutena pelaajana kokeilemaan, olisiko tennis uusi harrastus. Aikaisempaa tennistaustaa ei tarvita.

Kurssit sopivat hyvin myös lapsille, jotka siirtyvät esimerkiksi taapero- tai perhetenniksestä harjoittelemaan itsenäisesti. Kurssilla vanhemmat eivät ole mukana kentällä.

Harjoituksissa tutustutaan tennikseen monipuolisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Jokaisen lapsen taitotaso huomioidaan, ja tavoitteena on innostava ilmapiiri, jossa lapset saavat onnistumisen kokemuksia ja oppivat tenniksen perustaitoja.

Yhtä valmentajaa kohden pienryhmässä on enintään 5–6 pelaajaa. Osa kurssilaisista integeroidaan jo olemassa oleviin ryhmiin ikä. ja taitotason perusteella.

 

Syksyn 2026 Minitennis-kurssit Rosegardenissa

Kurssi sisältää 8 harjoituskertaa, hinta 190 € (sis. jäsenyys vuodelle 2026). Kurssin jälkeen lapsella on mahdollisuus jatkaa West Tenniksen viikoittaisessa valmennuksessa.

  • Tiistain ryhmät (alk. 20.10.): 20.10., 27.10., 3.11., 10.11., 17.11., 24.11., 1.12. ja 8.12.2026
  • Keskiviikon ryhmä (alk. 21.10.): 21.10., 28.10., 4.11., 11.11., 18.11., 25.11., 2.12. ja 9.12.2026
  • Lauantain ryhmät (alk. 24.10.): 24.10., 31.10., 7.11., 14.11., 21.11., 28.11., 5.12. ja 12.12.2026

Tiistai klo 17.30–18.30
2020–2022 syntyneet
Alkaa 20.10.2026

Tiistai klo 18.30–19.30
2018–2020 syntyneet
Alkaa 20.10.2026

Keskiviikko klo 18.30–19.30
2020–2021 syntyneet
Alkaa 21.10.2026

Lauantai klo 10.00–11.00
2021–2022 syntyneet
Alkaa 24.10.2026

Lauantai klo 11.00–12.00
2018–2019 syntyneet
Alkaa 24.10.2026

Lisätietoa

Harjoituspaikka: Rosegarden, Espoo
Turveradantie 16
02180 Espoo

Kysymyksiä kursseista: info@westtennis.fi

    Reset options
  • Täytä osallistuvan tiedot. Täytä lomake uudelleen ja lisää uusi ajankohta ostoskoriin, mikäli haluat ilmoittautua useammalle viikolle tai haluat ilmoittaa useamman henkilön kerrallaan.

     

Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osasto:

Kuvaus

Jos kurssin peruu ilmoittautumisen jälkeen, veloitetaan peruutuksesta käsittelymaksu (30 €/kurssi). Jos kurssin alkuun on alle 7 vrk, kurssimaksua ei enää palauteta. Lapsen sairastuessa kurssimaksu hyvitetään lääkärintodistusta vastaan (laskutus@westtennis.fi).

* Hinta ei sisällä tapaturmavakuutusta.

 

Lisätiedot

Ajankohta

Ti 20.10.–8.12. klo 17.30–18.30 Minitennis (2020–2022), Rosegarden, Ti 20.10.–8.12. klo 18.30–19.30 Minitennis (2018–2020), Rosegarden, Ke 21.10.–9.12. klo 17.30–18.30 Minitennis (2018–2020), Rosegarden, Ke 21.10.–9.12. klo 18.30–19.30 Minitennis (2020–2021), Rosegarden, La 24.10.–12.12. klo 10.00–11.00 Minitennis (2021–2022), Rosegarden, La 24.10.–12.12. klo 11.00–12.00 Minitennis (2018–2019), Rosegarden